"Elämä rakastaa minua. Minä rakastan elämää." kertoo eräs Hidasta elämää Voimaa paranemiseen -korttipakan kortti. "Sisimpäni on puhdasta rakkautta." Kuinka tärkeää onkaan saada muistutus siitä, että vaikka kuinka tekisi elämässään virheitä ja ylilyöntejä, on lopulta jäljellä myös rakkautta. Nimenomaan minussa itsessäni on jäljellä rakkautta. "Mitä enemmän keskityn rakkauteen ja kiitollisuuteen, sitä paremmin voin." Haluan päästää irti katkeruudesta, joka saa vallan, kun pelkään. Rajoituksistani, joiden takia olen vältellyt tietynlaisia tilanteita. Rohkaistua jälleen luottamaan. Apua.
Olen viime aikoina pohtinut paljon sitä, kuinka olen antanut pelolle liikaa valtaa elämässäni. Eräät vuoden 2018 tapahtumat ajoivat minut niin syvälle kuoreeni, että oli esitettävä jotain muuta, kuin olen. Toimin silloin ja sen jälkeen pelosta, en rakkaudesta. Ensin olin itsevarma ja tiesin ansaitsevani parempaa, mutta kun "otin" parempaa, tuli tielle liikaakin kaikkea. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi tahtia voinut hidastaa reippaasti. En kadu kokemiani asioita, mutta kadun sitä, miten kohtelin joitakin ihmisiä. En tahallani, mutta vauhdin huumasta sokaistuen. Elin vapauden huumasta, joka lopulta romahti saavutettuaan lakipisteensä.
"Olen armollinen itselleni silloin, kun mieleni hetkellisesti täyttyy synkistä ajatuksista." Olen piiskannut itseäni henkisesti monta kuukautta monesta eri syystä, ja osa niistä on tietenkin ollut oikeitakin. Eihän ihminen kehity ihmisenä, jos hän ei käy kokemuksiaan ja kompastuksiaan läpi, vaan painaa ne villaisella ja jatkaa eteenpäin. Ei tee kuitenkaan myöskään hyvää olla niin armoton itseään kohtaan, että alkaa vältellä sosiaalisia tilanteita, jottei loukkaisi ketään. Olen vältellyt muodostamasta uusia kaverisuhteita, koska olen ajatellut, että ihmiset saavat minusta vain haittaa elämäänsä.
Mistä on kotoisin ajatusmalli, etten ole hyväksi ihmisille? Lapsuudesta? Vai olenko ihan itse sen kehittänyt tajutessani oikkuni. "Kun lopetan vastustamisen, suuri hiljaisuus ja rauha laskeutuu sydämeeni." Tämä karanteeninomainen elämä on tehnyt minulle hyvää, sillä olen saanut ajatella ajatuksiani. Kävellessäni kauppaan olen kaikessa rauhassa ehtinyt käydä niin monia aiheita läpi, jotka ovat varsinkin parin viime vuoden aikana jääneet kesken tai vaivaamaan minua. Nyt noilla ajatuksilla on tilaa tulla mieleeni. Alan jopa vihdoin palata siihen positiiviseen minään, joka näkee kaikessa opetuksen. Ilmeisesti asioita täytyy vaan käydä niin monta kertaa läpi, ettei niissä ole enää mitään läpikäytävää. Ennen sitä ei voi liikkua mielessään eteenpäin.
Tänään olen kiitollinen elämästä. Toivottavasti saamme olla siitä kiitollisia jatkossakin, eikä korona vie meistä valtaosaa. <3
Kommentit
Lähetä kommentti